lauantai 2. toukokuuta 2020

MIKSI BLOGISSA



Niinhän siinä sitten on käynyt, että aikaa on kulunut hävyttömän paljon 
edellisestä postauksestamme. 
Ehdimme jo sulkea blogimmekin, 
kun emme oikein tienneet mitä sen kanssa tekisimme.
Haluammeko näyttää naamamme ja kertoa elämästämme julkisesti, 
täällä internetin ihmeellisessä maailmassa. 
Sitä ihmetellessämme ja pohtiessamme,
 blogin ylläpito jäi elämästä nauttimisen jalkoihin.

Juurikin tuo elämästä nauttiminen on se asia, jonka vuoksi
pitkällisen harkinnan tuloksena,
päätimme avata blogimme 
ja ryhtyä toimeen.

Meille elämä ja sen mukanaan tuomat
seikkailut,
ovat asioita, 
joita haluamme jakaa kaikille teille,
jotka blogiimme löydätte.

Haluamme kertoa meille 
tärkeistä ja merkityksellisistä asioista.
Uskoen, että niistä monista asioista, 
joita tänne blogiimme olemme jo aiemmin tuottaneet 
ja joita jatkossa aiomme täällä julkaista, 
olisi monelle teistä iloa ja hyötyä.
Osalle ehkä vain tekstien ja kuvien muodossa,
mutta osalle mahdollisten uusien ideoiden,
 retkikohteiden ja seikkailujen löytymisen muodossa.

Luemme itse paljon blogeja ja erilaisia keskustelupalstoja 
aihealueista, jotka meitä kiinnostavat.
Niistä olemme saaneet monen monta vinkkiä.

Siispä mekin haluamme osaltamme olla jakamassa tätä hyvää.

Tervetuloa me, takaisin Aikamatkalle kuplassa,
ja te, 
jotka tätä luette, 
olette enemmän kuin TERVETULLEITA 
matkaamme:)

-Annikka ja Olavi-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetuloa mukaan aikamatkalle kuplassa.
Jätähän jonkin viestin matkastasi kuplassamme:)