VERLA

Eräänä kauniina kesä sunnuntaina päätimme ajella pitkästä aikaa Verlaan. Ruukkikylään, joka on ainoana (näin muistelisimme) maailmassa päässyt Unescon maailmanperintöluetteloon (1996). Ainoana ruukkikylänä siksi, että on ainut lähes alkuperäisessä kunnossaan säilynyt ruukkikylä. 

Tämä kaunis ruukkikylä sijaitsee Kouvolan Jaalassa. Sen on aikoinaan perustanut Hugo Neuman (Wikipediassa lisää Hugosta, jos kiinnostaa). 

Tehdas oli toiminnassa vuosina 1872-1964. Lähes sata vuotta siis. Yleisölle se avattiin museona 1972. 

Me olemme käyneet Verlassa muutamia kertoja, lasten ollessa pieniä, mutta vasta tällä viimeisimmällä reissullamme meille selvisi, että alueella on vuokrattavissa  tehtaan asukkaiden käytössä olleita koteja. Kodit ovat kauniita vanhoja hirsimökkejä/-taloja, jotka sijaitsevat pääosin vesistön äärellä.

Googlettamalla, pääsimme tutustumaan myös mökkien sisustukseen ja olimme vaikuttuneita. Mökit on kunnostettu ja sisustettu vanhaa aikaa kunnioittaen.

Meidän päivämme Verlassa kului seuraavasti.

Aivan aluksi kävimme kiertämässä Kokkokallion luontopolun, jonka varrelta löytyy hiidenkirnu. Hiidenkirnu ei tehnyt meihin kuitenkaan minkäänlaista vaikutusta, eikä siitä tehnyt mieli ottaa kuvaakaan, sillä se oli sisältä hyvin roskainen ja epäsiisti. 

Maasto oli pääosin lehtimetsää, mäntykangasta ja kalliota. Linnunlaulu teki meihin sen suurimman vaikutuksen reitillä, jonka pituus on noin 2km.

Reitillä kiivetään noin 45 metriä ylös kalliolle, josta voi ihailla Verlan alueen vesistöjä.

Seuraavaksi teimme kierroksen Verlan tehdasalueen puodeissa, joita alueelta löytyi yhden käden sormilla, laskettava määrä. Matkaevääksi ostimme vanhanajan tikkunekut, terva sellaiset.

Tikkunekkuja imeskellen kiertelimme tehdasalueella ja ihailimme niin maisemaa kuin kauniita vanhoja rakennuksiakin. Odotellessamme, että tehdaskierros alkaisi. ( Tehdaskierros meiltä oli vielä kokematta ja nyt oli tarkoitus korjata sekin asia.)

Tehdaskierros osoittautui äärimmäisen mielenkiintoiseksi historiallisessa mielessä. Saimme mm. kuulla, kuinka mäntypuut tuotiin vesiteitse Verlaan ja sieltä tehtaalle, jossa niistä valmistettiin pahvia. Monille meistä ehkä kaikkein tutuimpia ovat opetustaulut, joita kouluissa käytettiin mm. 70-80 luvuilla. Nämä taulut on tehty Verlassa valmistetulle pahville.

Ehkä kaikkein mieleenpainuvin ja kunnioitettavin juttu oli se, että tehtaan jäädessä teknologian kehityksestä jälkeen 

(olisiko mahtanut olla -50 luvulla) työntekijät halusivat jatkaa töitä pahvitehtaalla vanhoilla menetelmillä. Näin tehdasta ei lopetettu vaan työntekijöiden annettiin jäädä tehtaalle töihin, kunnes tehdas viimein vuonna 1964 sulki ovensa.

Retkipäivämme osoittautui jälleen kerran onnistuneeksi. Tätä paikkaa voimme lämpöisesti suositella:) 

Pieni video päivästämme Verlassa. ( Videolla näkyvät myös kalliot, joilla kalliomaalaukset, arviolta noin 7000:n vuoden takaa.)

 

-Annikka ja Olavi-

KUPLA NYT

Talvi kului lähinnä tuumaillen, millaisen kuplastamme haluamme. Miehelle oli selvää, että kuplan alusta madalletaan "tonttiin" ja alle hankitaan tyylin mukaiset vanteet. Tarkoitus oli myös säilyttää tietty autenttisuus. 

Etsiessämme meille sopivaa kuplaa, olimme tehneet itsellemme selväksi, että mitään projektia emme hae. Kuplassa tuli olla niin pellit kuin maalipinta kunnossa sekä tekniikan toimiva, ja sellaisen myös saimme.

Muutostyöt tulisivat siis enemmänkin olemaan kosmeettisia ja meidän tyyliimme sopivia. Kunnioittaen auton alkuperää ja tehden muutokset siten, että auton voi halutessaan muuttaa takaisin täysin alkuperäiseen kuntoonsa.

Kun suunnitelmat olivat valmiit, jäimme odottamaan kevään tuloa ja lumien sulamista, jotta auton saattoi ajaa pajalle, sellaisia muutostöitä varten, joita ei kotitallissa kyetty tekemään.

Muutostyöt tehtiin kevään ja alku kesän aikana ja auto käytettiin leimalla. Nyt vain odottelemme sopivia hetkiä vapaiden ja aurinkoisten säiden merkeissä, jotta voimme istua kuplan kyytiin ja tehdä matkoja menneille vuosikymmenille.

Paljon on vielä suunnitelmissa, mutta ne saavat odottaa seuraavaa talvea, jolloin kupla saa levätä lämpimässä tallissamme.

-Annikka ja Olavi-

KUPLA KOTIUTUU

Syksyllä 2017 koitti vihdoinkin se päivä, että saimme toteutettua mieheni pitkäaikaisen unelman. Ostimme yhteisen harrasteauton, vuoden 1968 kupla volkkarin.

Haimme kuplan Lappeenrannan kauniista maisemista, joista kuplamme matka kohti uutta kotiaan alkoi. 

Ajoin edellä omalla käyttöautollani ja mies körötteli kuplalla perässäni. Matkaa meille kertyi vajaan kaksisataa kilometriä. Jännähän matka oli, sillä tämä oli ensikosketuksemme näin vanhan auton kanssa. Molempien ajatuksissa oli kauhukuvat siitä, kuinka kuplamme ilmoittaisi matkan teon katkeavan. 

Urhollisesti kupla jaksoi koko matkan ja loppumatkasta myös minä pääsin kokeilemaan, millaiset ajo-ominaisuudet kuplassa on.

Ja olivathan ne hieman eri luokkaa kuin nykyautoissa. Mieheni mukaan ajo-ominaisuudet olivat aivan hirveät. Mutta,

tunnelma ja fiilis korvaavat nämä puutteet.

Niin siis saimme kuplan kotiin. Yhtä kauniisiin maisemiin, kuin josta olimme kuplan hakeneet.

 

Tästä alkaa seikkailumme, kuplassa;)

-Annikka ja Olavi-