AIKAMATKA KUPLASSA: syyskuuta 2020

Olemme kuluneen syksyn aikana kolunneet

Päijänteen kansallispuistoon kuuluvia kohteita.

Elokuussa 2020 vuorossa oli Sysmän Vintturissa sijaitseva

KAMMIOVUORI.

Olimme kuulleet tuosta paikasta paljon ja sitä oli meille useampaan kertaan suositeltu,

poikamme ja hänen kihlattunsa taholta.

Niinpä vihdoinkin päätimme käydä katsastamassa paikan, eväät repussa, kuten aina retkillämme😋

Puolen päivän aikoihin parkkeerasimme menopelimme parkkipaikalle

osoitteseen,

Nutturintie 104

SYSMÄ, LIIKOLA

(Paikalle oli hyvät opaskyltit, joten tuolla osoitteella löysi oikein mainiosti perille.)

Parkkipaikalta lähti hyvin merkitty polku kohti Kammiovuorta,

jonne myös me lähdimme kapuamaan.

Matkan varrella ensimmäinen etappi olisi ollut laavu,

jonne matkaa kertyi vajaan kilometrin verran.

Me emme nyt kuitenkaan poikenneet tuolla laavulla vaan jatkoimme

kulkuamme kohti määränpäätämme.

Polku kulki kuusi valtaisessa metsässä ja sieltä täältä kajasti kivasti auringon valo.

Pian huomasimmekin olevamme jo Hiskiaan luolan kohdalla ja poikkesimme hiukan polulta,

käydäksemme tarkastamassa luolan.

Luola, jos sitä nyt sellaiseksi voi edes kutsua, oli hyvin pieni ja ahdistavan oloinen paikka,

tai ainakin se osa joka ulkoa päin oli nähtävissä

(ainakin Annikan mielestä).

Tarina kuitenkin kertoo, että 1900 luvun alkupuolella, luolassa olisi asustellut Hiskias niminen kulkuri.

Hänen kerrotaan tehneen murhan ja tästä syystä paenneen vuorelle,

piilotelleen poliisilta kallion ja siirtolohkareen väliin muodostuneessa luolassa .

Mielenkiintoinen paikka ja tarina:)

Hiskiaan luolaan tai pikemminkin sen suuaukkoon ja ympäristöön

tutustuttuamme,

jatkoimme nousuamme näköalapaikalle.

Hyvin pian Hiskiaan luolan jälkeen, huomasimme saavuttaneemme jälleen jotakin tutustumisen arvoista, Struven ketjun.

Kyseessä on kolmiomittausketju Pohjoisen jäämeren ja Mustanmeren välillä. Mittauksen tarkoituksena on ollut selvittää maapallon muotoa ja kokoa.

Ketju muodostuu 258 peruskolmiosta ja 265 peruspisteestä.

Mittaus tehtiin 1800 - luvulla ja ne kestivät 40 vuotta, päättyen vuonna 1855.

Struven ketju kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin.

Nyt tuosta Struven ketjuun kuuluvasta, Kammiovuorella sijaitsevasta pisteestä, on jäljellä vain jäänteitä.

Struven ketjulta matkamme jatkui yhä eteenpäin

ja pian polun varresta löytyi jälleen uusi opastaulu.

Tällä kertaa siinä kerrottiin suosta, joten täytyihän meidän jälleen poiketa

polulta ja käydä katsomassa tätä Kammiovuorella sijaitsevaa suota.

Onhan kovin harvinaista, että suo sijaitsee näin korkealla

(opastaulun mukaan 205 metriä merenpinnan yläpuolella).

Pitkälti emme suota kulkeneet, mutta se mitä näimme oli kaunista, auringonsäteiden leikkiessä

suolla.

Hetken aikaa suota ihasteltuamme, palasimme jälleen polulle ja jatkoimme matkaa.

Lopulta saavutimme määränpäämme, näköalapaikan, josta avautui näkymät Päijänteelle.

Tätä näkymää kannatti odottaa ja tänne kannatti kiivetä. Siitäkin huolimatta,

että meihin näkymät eivät tehneet lainkaan niin suurta vaikutusta kuin

esim. Päijätsalossa sijaitsevalta Päijätsalonvuorelta.

Täältä avutuva näkymä ei ollut suurta aukeaa Päijänteelle,

vaan vesistöä rikkoivat niin saaret, niemet kuin muutkin maakaistaleet,

jotka toki nekin olivat näkemisen arvoisia, mutta meihin ne

Päijänteen aavat selät tekevät suuremman vaikutuksen.

Nyt siis kuitenkin olimme saapuneet Sysmän katolle, Kammiovuoren laelle ja

oli aika istahtaa alas, kaivaa eväät repuistamme ja nauttia lounaasta ja näkymästä edessämme.

Kun saavuimme Kammiovuoren parkkipaikalle, oli siellä autoja kiitettävästi,

mutta polkua kulkiessamme ja täällä Sysmän katolla eväistä nauttiessamme,

emme kohdanneet kovinkaan montaa ihmistä.

Koska kyseessä on ympyräreitti, olivat patikoijat hyvin hajaantuneet Kammiovuoren reiteille.

Mekin jatkoimme näköalapaikalta matkaamme ympyräreittiä mukaellen ja pienen matkaa kuljettuamme,

viimeinen näkymä Päijänteelle oli upea, tuulimyllyjen kohotessa kaukaisuudessa kohti pilviä.

Tämän näkymän jälkeen sukelsimme jälleen metsän siimekseen, Päijänteen jäädessä jonnekin sinne puiden taakse.

Tältä puolelta reittiä löytyi vielä siirtolohkare Linta, joka on Kammiovuoren mahtavin siirtolohkare.

Korkeutta sille kerrotaan mitatun seitsemän metriä.

Linta on kuulemma saanut nimensä Sysmässä asuneen kuvankauniin mustalaisnaisen mukaan:)

Kuinkahan moni on yrittäyt/kiivennyt Lintan huipulle?

Näitä miettiessämme, jatkoimme matkaamme kohti autoa.

Sitä kohti patikoidessamme saavutimme vielä yhden opastaulun, jossa kerrottiin tällä kertaa

muurahaiskeoista.

Eikä suotta kerrottukaan, Kammiovuorella noita kekoja tuntui olevan paljon ja valtavan kokoisia sellaisia.

Taulussa kerrottiin, että niitä on alueella kymmeniä ja suurimmat niistä ovat jopa kahden metrin korkuisia.

Melkoinen saavutus noilta pieniltä ahertajilta.

Millaista arkkitehtuuria noiden kekojen rakentaminen on vaatinutkaan.

Vielä ennen parkkipaikalle saapumista,

poikkesimme laavulla, sillä sieltä löytyi reitin ainoa wc.

Laavu oli keskellä metsää, ilman sen kummempaa maisemaa ympärillään,

mutta se oli erittäin taidokkaasti tehty ja harvinaisen siisti.

Jopa wc oli kerrankin niin hyvässä kunnossa, että siitä oli aivan pakko ottaa

valokuva todistusaineistoksi.

Tästä wc:stä ISO KIITOS ylläpitäjille:)

Toki myös käyttäjille.

Laavun jälkeen retkemme alkoikin olla jo lopuillaan, sillä tästä ei ollut matkaa parkkipaikalle kuin sen vajaat kilometrin verran.

Portin alitus ja se oli siinä, retkemme Kammiovuorelle oli nyt tehty.

KAMMIOVUOREN REITISTÄ MAINITTAKOON,

Reitti on jokseenkin vaativa, onhan se pääasiassa menomatkan pelkkää nousua. Reitti on paikoitellen myös kivikkoinen ja juurakkoinen. Sysmän katolla, toisinsanoen näköalapaikalla, on syytä olla varovainen, sillä mielestämme kallionreunalla on jyrkän pudotuksensa lisäksi myös paljon irtolohkaretta.