Talvisia mietelmiä

 Laitoin lumikengät jalkaani

ja lähdin luontoon,

koskemattomille hangille.

Kävelin hiljaa ja nautin.

 

Luonto oli peittynyt

lumivaippaan,

koskemattomalla hangella

näkyi eläinten jälkiä,

ainoat elonmerkit,

ympärillani hiljaisuus.

 

Lumikenkien jättämät jäljet 

takanani ,

jatkoin matkaani,

ja tallensin,

kaiken näkemäni,

tuntemani ja kuulemani,

sydämeeni💙 

 

-Annikka ja Olavi-

SYKSYINEN HEISANHARJU PACKRAFTISTA KUVATTUNA

 Packraft eli reppulauttaretkellä syksyisen 

Heisanharjun luonnonsuojelu- ja virkistysalueen vesillä Kymenlaaksossa. 

Lähde mukaan packraftiin

 ja nauti Heisanharjun kauniista erämaa-alueesta,

 valokuvista koostetun videomme välityksellä.

 

PACKRAFTILLA MELOMASSA

 

Kaunis maanantainen syyspäivä ja molemmilla vapaapäivä,

aurinko paistaa ja lämpömittarikin näyttää 18 astetta lämmintä,

joten mitäpä siinä muuta voi, 

kuin tehdä jälleen eväät reppuun ja 

lähteä luontoon.

Jo pitkään on haaveenamme ollut melontaretki Heisanharjun 

vesille. 

Nyt oli vihdoinkin aikaa tuolle retkelle.

Niinpä suuntasimme, meille jo niin tutuksi käyneelle Heisanharjulle.

Auto parkkiin, kamat kantoon ja patikointi kohti leiripaikkaa,

josta tarkoituksemme oli siirtyä vesille.

Packraftin täyttö rannassa ja laiturilta näppärästi siirtyminen 

packraftiin.

Harjun rantoja pitkin meloen, kiersimme koko Kelesjärjen.

Pari kertaa reissun aikana

nousimme maihin ja nautimme eväistämme,

istuimme kuivalla kangasmättäällä

 ja  vain ihailimme kaunista luontomaisemaa ympärillämme, 

jonka kauneutta lisäsivät syksyiset upeat värit niin puissa kuin maassakin.

Olipa hetken rentouttavaa vain maata selällään ja katsella 

kaikkea tuota kaunetta muurahaisperspektiivistä.

Kierrettyämme Kelesjärvi meloen,

palasimme leiripaikalle ja nousimme 

ketterästi takaisin laiturille,

tyhjensimme packraftin ja suuntasimme 

takaisin autollemme.

Kotimatkalla saatoimme vain

jälleen todeta,

että packraftin hankinta

on ollut loisto sijoitus.

 

Alla video retkipäivästä

Kelesjärvellä.

 

-Annikka ja Olavi-

 

LUUTAJOEN TAIMENPOLKU

 Evon retkeilyalue on paikka, 

jossa me molemmat olemme jo muutaman vuosikymmenen ajan 

haaveilleet käyvämme.

Miten sitten on mahdollista, ettemme ole sinne saakka koskaan selvinneet?

Se on täysi mysteeri, myös meille.

Meidän lapsemme tosin olivat vuonna 2004 Suomen Partiolaisten suurleirillä,

Taruksella,

joka järjestettiin Padasjoen puolella olevan Iso-Tarusjärven rannalla, Evon alueella.

Tuolloin kävimme vierailemassa leirillä, mutta eihän silloin saanut

mielikuvaa alueesta retkeilyalueena.

Niin siis kului vielä rapeat 15 vuotta, kunnes viimeinkin,

nyt kuluvana syksynä, olimme Padasjoella liikkeellä ja repussa syömättömiä eväitä.

Eräs tapaaminen alueella peruuntui ja meille jäi sopivasti aikaa,

tehdä pieni tutustuminen alueeseen.

Koska aikataulumme oli jokseenkin rajallinen,

valikoitui tutustumiskohteeksemme

 

LUUTAJOEN TAIMENPOLKU

Polun varrella tutustutaan Luutajoen taimeneen, 

muihin kaloihin ja eliöihin, 

virtavesien kunnostukseen sekä puronvarsimetsien kunnostukseen.

Mittaa polulla on kaksi kilometriä ja se kulkee hyvin tasaisessa maastossa,

 jossa korekuseroja ei juurikaan ole.

Alueen parkkipaikka ja lähtöpaikka polulle, selkeine ohjeineen ja 

karttoineen, koko Evon retkeilyalueesta, 

löytyi aivan Kantatie 53:n varrelta,

Padasjoentien ( = Kantatie 53 ) ja Ruuhijärventien risteyksestä.

Jos tulet Tuuloksesta päin, 

jää parkkipaikka vasemmalle puolelle

ja

Padasjoen suunnasta tultaessa vastaavasti

parkkipaikka jää oikealle puolelle

Padasjoentietä.

 

Parkkipaikalta katsottuna vaikutti siltä, että reitti ei tule olemaan millään tapaa mielenkiintoinen.

Vaikka karttaa katsottaessa näki, että polku tulisi kulkemaan joen vartta seuraillen, jäi siitä sellainen mielikuva, että polku on synkkä ja jokeakin näkyy vain ajoittain.

Jälleen kerran meidän mielikuvamme osoittautui vääräksi ja 

kiitimme itseämme siitä, että olimme päättäneet katsastaa paikan,

alun epäilyksistä huolimatta.

Oli yllättävän mielyttävää kulkea kapean joen vartta ja lueskella opastauluja,

joita polun varrella oli useita.

Aivan joen reunalta löytyi myös mukava pieni paikka,

parin penkin kera,

jossa oli mukava istahtaa ja nauttia loput eväämme.

 

 

Tämä kohde oli ihana pieni sukellus luontoon ja vesistön elämään.

Polku, jonne voisi kuvitella vievänsä myös lapsenlapset ja isovanhemmat.

Jos siis satut ajelemaan lähistöllä, esim. kantatietä 53:lla, 

suosittelemme lämpimästi poikkeamaan tälle polulle.

Meille tämä oli ensikosketus Evon retkeilyalueeseen ja jätti kipinän päästä tutustumaan Evon alueeseen laajemminkin.

 

 

- Annikka ja Olavi -

PACKRAFTILLA Melottaessa kuvattua

Kuluva kesä on ollut mitä mainoin uudelle harrastuksellemme

ja niinpä

Annikan keväällä lahjaksi saamallaan packraftilla on tullut käytyä

 useammankin kerran melomassa.

Suurimmaksi osaksi melontaretkemme ovat suuntautuneet eräälle,

 kotiamme lähellä sijaitsevalle erämaalammelle, 

jossa olemme saaneet nauttia uudesta harrastuksestamme,

täysin luonnon keskellä, 

ilman muiden ihmisten läsnäoloa.

 

Toki olemme käyneet kokeilemassa melontaa myös joessa.

Siitä löydät jutun TÄÄLTÄ.

 

Sekä muutamalla pienemmällä järvellä.

 

Melottaessa pääsee katsomaan maisemia hieman eri kulmasta ja paikkoihin, joita ei välttämättä patikoimalla olisi mahdollista saavuttaa.

Tässä muutamia kuvia näiltä reissuiltamme:)

 

 

 - Annikka ja Olavi -

KIMOLAN KANAVA AURINGONLASKUN AIKAAN

Menneenä kesänä 2020, auringonlaskut ovat olleet useana iltana, 

toinen toistaan kauniimpia värinäytelmiä. 

Niin oli myös eräänä heinäkuun iltana, Kimolan kanavan ohi ajellessa. 

Tuossa vaiheessa iltaa ja matkaa, ei enään jaksanut nousta autosta kuvaamaan tuota näkyä, 

mutta sen verran autoa tuli pysäytettyä, että ikkunasta sai räpsäistyä kuvan.

 

Seuraavan kerran (syyskuu 2020) tuosta samaisesta kohdasta ohi ilta-aikaan ajettaessa, oli jälleen kerran aivan pakko pysäyttää auto ja käydä tällä kertaa oikein auton ulkopuolella,

ottaa muutama kuva muistoksi ja hetken vain ihailla maisemaa.

 

Nyt kesän taituttua vääjäämättömästi kohti syksyä ja pimeneviä iltoja, 

on ehdottomasti päästävä vielä nauttimaan noista upeista illoista luonnossa.

Siispä aina kun vain on mahdollista, laitamme eväät reppuihimme ja suuntaamme luontoon. 

Jospa vielä tämän vuoden puolella tulisi mentyä oikein yöksi luontoon.

Suosittelemme myös teitä muita tekemään niin, 

sillä luonnosta saa energiaa ja hyvää oloa:)

 

- Annikka ja Olavi -

KAMMIOVUORI

 Olemme kuluneen syksyn aikana kolunneet 

Päijänteen kansallispuistoon kuuluvia kohteita.

Elokuussa 2020 vuorossa oli Sysmän Vintturissa sijaitseva

KAMMIOVUORI.

Olimme kuulleet tuosta paikasta paljon ja sitä oli meille useampaan kertaan suositeltu,

 poikamme ja hänen kihlattunsa taholta.

Niinpä vihdoinkin päätimme käydä katsastamassa paikan, eväät repussa, kuten aina retkillämme😋

Puolen päivän aikoihin parkkeerasimme menopelimme parkkipaikalle

osoitteseen,

Nutturintie 104

SYSMÄ, LIIKOLA

(Paikalle oli hyvät opaskyltit, joten tuolla osoitteella löysi oikein mainiosti perille.)

Parkkipaikalta lähti hyvin merkitty polku kohti Kammiovuorta,

jonne myös me lähdimme kapuamaan.

Matkan varrella ensimmäinen etappi olisi ollut laavu,

 jonne matkaa kertyi vajaan kilometrin verran.

Me emme nyt kuitenkaan poikenneet tuolla laavulla vaan jatkoimme

kulkuamme kohti määränpäätämme.

Polku kulki kuusi valtaisessa metsässä ja sieltä täältä kajasti kivasti auringon valo.

Pian huomasimmekin olevamme jo Hiskiaan luolan kohdalla ja poikkesimme hiukan polulta,

käydäksemme tarkastamassa luolan.

Luola, jos sitä nyt sellaiseksi voi edes kutsua, oli hyvin pieni ja ahdistavan oloinen paikka,

tai ainakin se osa joka ulkoa päin oli nähtävissä

(ainakin Annikan mielestä).

Tarina kuitenkin kertoo, että 1900 luvun alkupuolella, luolassa olisi asustellut Hiskias niminen kulkuri. 

Hänen kerrotaan tehneen murhan ja tästä syystä paenneen vuorelle,

 piilotelleen poliisilta kallion ja siirtolohkareen väliin muodostuneessa luolassa .

Mielenkiintoinen paikka ja tarina:)

 

Hiskiaan luolaan tai pikemminkin sen suuaukkoon ja ympäristöön

tutustuttuamme, 

jatkoimme nousuamme näköalapaikalle.

Hyvin pian Hiskiaan luolan jälkeen, huomasimme saavuttaneemme jälleen jotakin tutustumisen arvoista, Struven ketjun.

Kyseessä on kolmiomittausketju Pohjoisen jäämeren ja Mustanmeren välillä. Mittauksen tarkoituksena on ollut selvittää maapallon muotoa ja kokoa.

Ketju muodostuu 258 peruskolmiosta ja 265 peruspisteestä.

Mittaus tehtiin 1800 - luvulla ja ne kestivät 40 vuotta, päättyen vuonna 1855.

Struven ketju kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin. 

Nyt tuosta Struven ketjuun kuuluvasta, Kammiovuorella sijaitsevasta pisteestä, on jäljellä vain jäänteitä.

Struven ketjulta matkamme jatkui yhä eteenpäin 

ja pian polun varresta löytyi jälleen uusi opastaulu.

Tällä kertaa siinä kerrottiin suosta, joten täytyihän meidän jälleen poiketa 

polulta ja käydä katsomassa tätä Kammiovuorella sijaitsevaa suota.

Onhan kovin harvinaista, että suo sijaitsee näin korkealla

(opastaulun mukaan 205 metriä merenpinnan yläpuolella).

Pitkälti emme suota kulkeneet, mutta se mitä näimme oli kaunista, auringonsäteiden leikkiessä

suolla.

Hetken aikaa suota ihasteltuamme, palasimme jälleen polulle ja jatkoimme matkaa.

Lopulta saavutimme määränpäämme, näköalapaikan, josta avautui näkymät Päijänteelle.

Tätä näkymää kannatti odottaa ja tänne kannatti kiivetä. Siitäkin huolimatta,

että meihin näkymät eivät tehneet lainkaan niin suurta vaikutusta kuin

esim. Päijätsalossa sijaitsevalta Päijätsalonvuorelta.

Täältä avutuva näkymä ei ollut suurta aukeaa Päijänteelle,

vaan vesistöä rikkoivat niin saaret, niemet kuin muutkin maakaistaleet,

jotka toki nekin olivat näkemisen arvoisia, mutta meihin ne 

Päijänteen aavat selät tekevät suuremman vaikutuksen.

 

 

Nyt siis kuitenkin olimme saapuneet Sysmän katolle, Kammiovuoren laelle ja

oli aika istahtaa alas, kaivaa eväät repuistamme ja nauttia lounaasta ja näkymästä edessämme.

 

 Kun saavuimme Kammiovuoren parkkipaikalle, oli siellä autoja kiitettävästi, 

mutta polkua kulkiessamme ja täällä Sysmän katolla eväistä nauttiessamme, 

emme kohdanneet kovinkaan montaa ihmistä.

Koska kyseessä on ympyräreitti, olivat patikoijat hyvin hajaantuneet Kammiovuoren reiteille.

Mekin jatkoimme näköalapaikalta matkaamme ympyräreittiä mukaellen ja pienen matkaa kuljettuamme, 

viimeinen näkymä Päijänteelle oli upea, tuulimyllyjen kohotessa kaukaisuudessa kohti pilviä.

Tämän näkymän jälkeen sukelsimme jälleen metsän siimekseen, Päijänteen jäädessä jonnekin sinne puiden taakse.

Tältä puolelta reittiä löytyi vielä siirtolohkare Linta, joka on Kammiovuoren mahtavin siirtolohkare.

Korkeutta sille kerrotaan mitatun seitsemän metriä.

Linta on kuulemma saanut nimensä Sysmässä asuneen kuvankauniin mustalaisnaisen mukaan:)

Kuinkahan moni on yrittäyt/kiivennyt Lintan huipulle?

Näitä miettiessämme, jatkoimme matkaamme kohti autoa.

Sitä kohti patikoidessamme saavutimme vielä yhden opastaulun, jossa kerrottiin tällä kertaa

muurahaiskeoista.

Eikä suotta kerrottukaan, Kammiovuorella noita kekoja tuntui olevan paljon ja valtavan kokoisia sellaisia.

Taulussa kerrottiin, että niitä on alueella kymmeniä ja suurimmat niistä ovat jopa kahden metrin korkuisia.

Melkoinen saavutus noilta pieniltä ahertajilta.

Millaista arkkitehtuuria noiden kekojen rakentaminen on vaatinutkaan.

 

 Vielä ennen parkkipaikalle saapumista, 

poikkesimme laavulla, sillä sieltä löytyi reitin ainoa wc.

Laavu oli keskellä metsää, ilman sen kummempaa maisemaa ympärillään,

mutta se oli erittäin taidokkaasti tehty ja harvinaisen siisti.

Jopa wc oli kerrankin niin hyvässä kunnossa, että siitä oli aivan pakko ottaa

valokuva todistusaineistoksi.

 

 

Tästä wc:stä ISO KIITOS ylläpitäjille:)

Toki myös käyttäjille.

Laavun jälkeen retkemme alkoikin olla jo lopuillaan, sillä tästä ei ollut matkaa parkkipaikalle kuin sen vajaat kilometrin verran.

 

 

Portin alitus ja se oli siinä, retkemme Kammiovuorelle oli nyt tehty.

 

 KAMMIOVUOREN REITISTÄ MAINITTAKOON,

Reitti on jokseenkin vaativa, onhan se pääasiassa menomatkan pelkkää nousua. Reitti on paikoitellen myös kivikkoinen ja juurakkoinen. Sysmän katolla, toisinsanoen näköalapaikalla, on syytä olla varovainen, sillä mielestämme kallionreunalla on jyrkän pudotuksensa lisäksi myös paljon irtolohkaretta.
 

 

Reitti oli äärimmäisen hyvin opastettu. 

 

 

Reitin varrella on useita opastauluja, jotka osoittautuivat hyvinkin mielenkiintoisiksi

ja kertoivat pitkälti Kammiovuoren tarinaa ammoisilta ajoilta.

 

 

Näköalapaikalla oli vain yksi pöytäryhmä evästelyyn, mutta toisaalta alueelta löytyi sopivasti kivikkoa, jossa sopi evästellä ja maisemaa ihastella. 

Reitin ainoa wc oli laavulla, mutta se olikin sitten siistein ja toimivin wc, joita olemme retkillämme Suomessa kohdanneet.

 

Maisemiltaan reitti ei loistanut, mutta siitäkin huolimatta se oli näkemisen ja kokemisen arvoinen,

jopa siinä määrin, että voisimme kuvitella kiipeävämme Kammiovuorelle toistekin.

 

 

- Annikka ja Olavi -