Olemme kuluneen syksyn aikana kolunneet
Päijänteen kansallispuistoon kuuluvia kohteita.
Elokuussa 2020 vuorossa oli Sysmän Vintturissa sijaitseva
KAMMIOVUORI.
Olimme kuulleet tuosta paikasta paljon ja sitä oli meille useampaan kertaan suositeltu,
poikamme ja hänen kihlattunsa taholta.
Niinpä vihdoinkin päätimme käydä katsastamassa paikan, eväät repussa, kuten aina retkillämme😋
Puolen päivän aikoihin parkkeerasimme menopelimme parkkipaikalle
osoitteseen,
Nutturintie 104
SYSMÄ, LIIKOLA
(Paikalle oli hyvät opaskyltit, joten tuolla osoitteella löysi oikein mainiosti perille.)
Parkkipaikalta lähti hyvin merkitty polku kohti Kammiovuorta,
jonne myös me lähdimme kapuamaan.
Matkan varrella ensimmäinen etappi olisi ollut laavu,
jonne matkaa kertyi vajaan kilometrin verran.
Me emme nyt kuitenkaan poikenneet tuolla laavulla vaan jatkoimme
kulkuamme kohti määränpäätämme.
Polku kulki kuusi valtaisessa metsässä ja sieltä täältä kajasti kivasti auringon valo.
Pian huomasimmekin olevamme jo Hiskiaan luolan kohdalla ja poikkesimme hiukan polulta,
käydäksemme tarkastamassa luolan.
Luola, jos sitä nyt sellaiseksi voi edes kutsua, oli hyvin pieni ja ahdistavan oloinen paikka,
tai ainakin se osa joka ulkoa päin oli nähtävissä
(ainakin Annikan mielestä).
Tarina kuitenkin kertoo, että 1900 luvun alkupuolella, luolassa olisi asustellut Hiskias niminen kulkuri.
Hänen kerrotaan tehneen murhan ja tästä syystä paenneen vuorelle,
piilotelleen poliisilta kallion ja siirtolohkareen väliin muodostuneessa luolassa .
Mielenkiintoinen paikka ja tarina:)
Hiskiaan luolaan tai pikemminkin sen suuaukkoon ja ympäristöön
tutustuttuamme,
jatkoimme nousuamme näköalapaikalle.
Hyvin pian Hiskiaan luolan jälkeen, huomasimme saavuttaneemme jälleen jotakin tutustumisen arvoista, Struven ketjun.
Kyseessä on kolmiomittausketju Pohjoisen jäämeren ja Mustanmeren välillä. Mittauksen tarkoituksena on ollut selvittää maapallon muotoa ja kokoa.
Ketju muodostuu 258 peruskolmiosta ja 265 peruspisteestä.
Mittaus tehtiin 1800 - luvulla ja ne kestivät 40 vuotta, päättyen vuonna 1855.
Struven ketju kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin.
Nyt tuosta Struven ketjuun kuuluvasta, Kammiovuorella sijaitsevasta pisteestä, on jäljellä vain jäänteitä.
Struven ketjulta matkamme jatkui yhä eteenpäin
ja pian polun varresta löytyi jälleen uusi opastaulu.
Tällä kertaa siinä kerrottiin suosta, joten täytyihän meidän jälleen poiketa
polulta ja käydä katsomassa tätä Kammiovuorella sijaitsevaa suota.
Onhan kovin harvinaista, että suo sijaitsee näin korkealla
(opastaulun mukaan 205 metriä merenpinnan yläpuolella).
Pitkälti emme suota kulkeneet, mutta se mitä näimme oli kaunista, auringonsäteiden leikkiessä
suolla.
Hetken aikaa suota ihasteltuamme, palasimme jälleen polulle ja jatkoimme matkaa.
Lopulta saavutimme määränpäämme, näköalapaikan, josta avautui näkymät Päijänteelle.
Tätä näkymää kannatti odottaa ja tänne kannatti kiivetä. Siitäkin huolimatta,
että meihin näkymät eivät tehneet lainkaan niin suurta vaikutusta kuin
esim. Päijätsalossa sijaitsevalta Päijätsalonvuorelta.
Täältä avutuva näkymä ei ollut suurta aukeaa Päijänteelle,
vaan vesistöä rikkoivat niin saaret, niemet kuin muutkin maakaistaleet,
jotka toki nekin olivat näkemisen arvoisia, mutta meihin ne
Päijänteen aavat selät tekevät suuremman vaikutuksen.
Nyt siis kuitenkin olimme saapuneet Sysmän katolle, Kammiovuoren laelle ja
oli aika istahtaa alas, kaivaa eväät repuistamme ja nauttia lounaasta ja näkymästä edessämme.
Kun saavuimme Kammiovuoren parkkipaikalle, oli siellä autoja kiitettävästi,
mutta polkua kulkiessamme ja täällä Sysmän katolla eväistä nauttiessamme,
emme kohdanneet kovinkaan montaa ihmistä.
Koska kyseessä on ympyräreitti, olivat patikoijat hyvin hajaantuneet Kammiovuoren reiteille.
Mekin jatkoimme näköalapaikalta matkaamme ympyräreittiä mukaellen ja pienen matkaa kuljettuamme,
viimeinen näkymä Päijänteelle oli upea, tuulimyllyjen kohotessa kaukaisuudessa kohti pilviä.
Tämän näkymän jälkeen sukelsimme jälleen metsän siimekseen, Päijänteen jäädessä jonnekin sinne puiden taakse.
Tältä puolelta reittiä löytyi vielä siirtolohkare Linta, joka on Kammiovuoren mahtavin siirtolohkare.
Korkeutta sille kerrotaan mitatun seitsemän metriä.
Linta on kuulemma saanut nimensä Sysmässä asuneen kuvankauniin mustalaisnaisen mukaan:)
Kuinkahan moni on yrittäyt/kiivennyt Lintan huipulle?
Näitä miettiessämme, jatkoimme matkaamme kohti autoa.
Sitä kohti patikoidessamme saavutimme vielä yhden opastaulun, jossa kerrottiin tällä kertaa
muurahaiskeoista.
Eikä suotta kerrottukaan, Kammiovuorella noita kekoja tuntui olevan paljon ja valtavan kokoisia sellaisia.
Taulussa kerrottiin, että niitä on alueella kymmeniä ja suurimmat niistä ovat jopa kahden metrin korkuisia.
Melkoinen saavutus noilta pieniltä ahertajilta.
Millaista arkkitehtuuria noiden kekojen rakentaminen on vaatinutkaan.
Vielä ennen parkkipaikalle saapumista,
poikkesimme laavulla, sillä sieltä löytyi reitin ainoa wc.
Laavu oli keskellä metsää, ilman sen kummempaa maisemaa ympärillään,
mutta se oli erittäin taidokkaasti tehty ja harvinaisen siisti.
Jopa wc oli kerrankin niin hyvässä kunnossa, että siitä oli aivan pakko ottaa
valokuva todistusaineistoksi.
Tästä wc:stä ISO KIITOS ylläpitäjille:)
Toki myös käyttäjille.
Laavun
jälkeen retkemme alkoikin olla jo lopuillaan, sillä tästä ei ollut
matkaa parkkipaikalle kuin sen vajaat kilometrin verran.
Portin alitus ja se oli siinä, retkemme Kammiovuorelle oli nyt tehty.
KAMMIOVUOREN REITISTÄ MAINITTAKOON,
Reitti on jokseenkin vaativa, onhan se pääasiassa menomatkan pelkkää nousua. Reitti on paikoitellen myös kivikkoinen ja juurakkoinen. Sysmän katolla, toisinsanoen näköalapaikalla, on syytä olla varovainen, sillä mielestämme kallionreunalla on jyrkän pudotuksensa lisäksi myös paljon irtolohkaretta.
Reitti oli äärimmäisen hyvin opastettu.
Reitin varrella on useita opastauluja, jotka osoittautuivat hyvinkin mielenkiintoisiksi
ja kertoivat pitkälti Kammiovuoren tarinaa ammoisilta ajoilta.
Näköalapaikalla oli vain yksi pöytäryhmä evästelyyn, mutta toisaalta alueelta löytyi sopivasti kivikkoa, jossa sopi evästellä ja maisemaa ihastella.
Reitin ainoa wc oli laavulla, mutta se olikin sitten siistein ja toimivin wc, joita olemme retkillämme Suomessa kohdanneet.
Maisemiltaan reitti ei loistanut, mutta siitäkin huolimatta se oli näkemisen ja kokemisen arvoinen,
jopa siinä määrin, että voisimme kuvitella kiipeävämme Kammiovuorelle toistekin.
- Annikka ja Olavi -
