BLÅVATNET, NORJA

Tässä tulee sitten tämän syksyn 2018, viimeinen postaus Norjasta. Olemme jo aiemmin kertoneet retkistämme STEINDALSBREENIN JÄÄTIKÖLLE sekä LYNGSTUVAN MAJAKALLE.

Lyngstuvan majakka retken teimme samana päivänä kuin retken Blåvatnetille.

Blåvatnetin Annikka oli löytänyt googlettamalla retkikohteita Lyngenissä. Löytäen näin muutamia blogeja, joissa kerrottiin retkestä Blåvattenille. Jostain syystä nämä kertomukset, eivät saaneet Annikkaa vakuuttuneeksi paikan kauneudesta. Mutta kun Olavi oli käynyt Kilpisjärven kaupassa ja puhunut siellä myyjän kanssa tekemistämme retkistä ja suunnitelmistamme, oli myyjä ehdottomasti suositellut retkeä Blåvatnetille. Ja Olavihan tästä innostui niin, että halusi ehdottomasti viedä vaimonsa katsomaan sinistä järveä.

Niinpä me sitten Lyngstuvan majakalta autolle palattuamme, laitoimme naviin Blåvatnetin parkkipaikalle vievän osoitteen ja lähdimme ajelemaan kohti seuraavaa retkikohdettamme. Joka kyllä mukavasti sijaitsi paluumatkallamme Lyngstuvasta, Kilpisjärvelle.

Perille saavuttuamme, totesimme paikan olevan hyvin suosittu, sillä parkkipaikka oli lähes täynnä autoja.

Jälleen kerran aloitimme retkemme, istuutumalla parkkipaikan vierellä olevalle nuotiopaikalle ja söimme eväitämme. Kävimme myös wc:ssä, joka parkkipaikalla sijaitsi.

Tämän jälkeen aloitimme patikointimme kohti tuota sinistä ihmettä.

Alkumatka meni kauniissa koivikkometsässä. Josta muuten löytyi useita nuotiopaikkoja ja pöytiä evästelyyn.

Sekä muutama puron ylitys.

Hetken päästä kaikki vihreys ja kauniit pienet väkkäräkoivut, jäivät taaksemme ja edessä aukesi "kivikkopelto". Kivikkopellon takana nousi Lenangsbreenin jäätikkö korkeuksiinsa ja siinä, vuoren juurella olisi tuo sininen vesi, jota olimme menossa katsomaan. Näytti ettei perille olisi kovinkaan kummoinen matka, mutta sen verran retkeilleinä tiesimme, ettei asia näin olisi.

Jostakin blogista olimme lukeneet, että matka Blåvatnetille olisi erittäin vaikea, juuri kivikon vuoksi. Naureskelimme kävellessämme ääneen sitä, kuinka jonkun mielestä tämä kivikkopelto olisi niin vaikea ja haastava. Olimmehan eräänkin kerran patikoineet Kilpisjärven rakkakivi maastossa ja tämä oli todellakin pientä, verrattuna siihen maastoon.

Mutta voi kuinka väärässä olimmekaan olleet ja naureskelleet ennenaikojaan. Ehkä noin puoli kilometriä ennen määränpäätä, se kivikko vasta alkoi oikein todenteolla.

Nyt meidän ja tuon sinisen veden välissä tuntui olevan lähes ylitsepääsemätön este. Tai ainakin este, jota täysin tervejärkinen ei lähtisi edes ylittämään.

Kivet olivat muuttuneet valtavan kokoisiksi ja niitä oli kaikenkokoisia limittäin ja lomittain. Joka askel oli valittava tarkasti ja vain luotettava siihen, että kivi pysyy paikallaan, eikä liikahda, jolloin vaarana olisi ollut luiskahtaa kiven väliin. Tässä kohtaa Annikalle muistui mieleen muutama kuukausi aiemmin katsomamme elokuva 127 TUNTIA.

Samalla kun taiteilimme kivillä, yritimme katsoa, mistä kohtaa pääsisi helpoimmin perille.

Selvitimme lopulta tämänkin haasteen ja eteemme avautui todella sininen järvi, jota ympäröi korkeat vuoret.

Näky oli jälleen kerran mykistävä.

On vaikea sanoa, näkymää kauniiksi. Mutta erikoinen se oli ja jotain sellaista, jota ei voi sanoin edes kuvailla. Ehkä lähimpänä ajatuksiamme oli se, että olemmeko enään edes maapallolla.

Ja näin ihmeellisessä paikassa oli tietysti otettava ne pakolliset poseerauskuvat sekä yhteisselfie.

 

Blåvatnet

Lenangsbreenin jäätikön juurella sijaitseva, mineraalipitoinen sulamisvesistä muodostunut sininen järvi.

Etsi goole mapsista: Sørlenangsbotn, Fv312 116-277,9064, 9064 Svensby, Norja
Matkaa parkkipaikalta 4km
Parkkipaikalla hoidettu, siisti wc

Opasteet ovat heikohkonlaiset (pienehköjä kiviä, 

joiden yläosa maalattu punaiseksi). Näkyvät varmasti kirkkaalla 

säällä, mutta Norjassa sää voi muuttua äkisti ja näkyvyys huonontua.

Jolloin tällaiset pienet merkit katoavat muiden kivien sekaan 

(ja niitä kiviä todella on).

 Ottamalla kuvan 

kartasta, joka löytyy parkkipaikalta, osaa perille kyllä.

Maasto pääosin helppokulkuista, mutta kivistä. 

Viimeiset sadat metrit todella vaativaa taiteilua 

kivikossa. (Tässä kohti hyvä katsoa 

mahdollisimman helppo kohta kulkemiseen. 

Siirtymällä joen läheisyyteen ja kulkemalla sen reunaa / 

rantaa pitkin.)

Me emme suosittele pienten lasten kanssa 

tehtäväksi retkikohteeksi Blåvatnetia.

Koirien tassut saattavat myös

joutua koville kivikossa.

Muutoin mukava pieni päiväseltään tehtävä patikointi kohde, 

suosittelemme:)

-Annikka ja Olavi-

 

ILMASTON MUUTOS/ STEINDALSBREENIN JÄÄTIKKÖ

Jo pitkään on puhuttu ilmaston lämpenemisestä ja sen vaikutuksesta meidän ihmisten elämään tulevaisuudessa. Ihan viime päivinä asia on taas puhuttanut ja tiedotusvälineissä on jälleen paljon aiheeseen liittyvää asiaa. Esim. "Näin ilmastonmuutos näkyy Suomessa" tai Ihmiskunnan ratkaisevat vuodet.

Meille asia konkretisoitu parhaiten syyskuussa 2018, kun teimme päiväretken Norjan Lyngeniin, Steindalsbreenin jäätikölle.
Olimme reilun viikon mittaisella lapin matkalla. Majoittuen Kilpisjärven kylässä sijaitsevalle "mökille". Tuolta mökiltä teimme päivän mittaisia patikkamatkoja Kilpisjärven upeaan luontoon/ erämaahan. Koska olimme jo aiemminkin olleet Kilpisjärvellä, oli nuo päiväpatikointikohteet tulleet meille jo edelliseltä reissultamme tutuiksi. Niinpä aloimme tutkia, millaista tarjontaa Kilpisjärven ympäristöstä löytyisi. Näin löysimme Steindalsbreenin jäätikön ja päätimme käydä katsastamassa paikan.

Taas yhteen aamuun Kilpisjärven mökillä herättyämme, teimme eväät ja pakkasimme reppumme. Hyppäsimme autoomme ja lähdimme ajamaan kohti Steindalsbreenin jäätikköä tai pikemminkin parkkipaikkaa, jolta alkaa patikointireitti jäätikölle. Parkkipaikalle ajomatkaa Kilpisjärveltä kertyy sellaiset 85km.

Parkkipaikalle päästyämme ja autosta ulos noustessamme, tunsi jo kuinka jäätiköltä hohkasi kylmää ilmaa alueelle. Parkkipaikalla näkyi muutamia autoja lisäksemme ja taisi siellä olla yksi suomalainen turistibussikin. Ihmisiä ei tosin tässä vaiheessa näkynyt lainkaan.
Heitimme reput selkäämme ja aloitimme patikoinnin kohti jäätikköä, jonne matkaa kertyisi noin 7km.

Ilma oli kaunis, aurinko paistoi ja lämmitti mukavasti. Siinä säässä oli upeaa taivaltaa kohti määränpäätämme.
Alkumatka taittui loivasti ylöspäin nousten, mutta pian totuus iski vasten kasvojamme ja loivuus noususta oli muisto vain. Kapusimme jyrkkää vuoren rinnettä ylöspäin, jonka aikana sai jo mukavasti jalkoihin tuntumaa matkan vaativuudesta.
Aikamme ylöspäin noustuamme, aloitimme vuorostaan laskeutumisen alas. Kokoajan vasemmalla puolellamme virtasi tunturipuro, jonka vesi oli peräisin Steindalsbreenin jäätiköltä. Puron kauneus ja ääni, hivelivät aistejamme, samalla kun kuljimme eteenpäin.

Norjan kaunis vuoristomaisema näytti koko upean kauneutensa ja mahtavuutensa, auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta.

            

Hieman ennen puoliväliä saavuimme Steindalshyttanille, jossa on suurehko kämppä, joka  vuokrattavissa. Vaikka kämppää ei vuokraisikaan on piha-alueella mukavasti pöytiä evästelyyn, kestolaavu ja nuotiopaikka tai pari. Piha-alueelta löytyy myös käymälä.
Itse emme menomatkalla malttaneet pysähtyä paikalle kuin vessakäynnin verran.

Steindalshyttanilta matka jatkui jo tasaisemmassa maastossa ja hetken matkaa kuljettuamme saavuimme viheriäiselle niitylle, jossa käyskenteli lampaita. Molemmin puolin viheriötä nousivat lumihuippuiset vuoret (Steindalstinden 1511m ja Gaskacohkka 1507m).
Maisema oli henkeäsalpaavan kaunis ja teki varsinkin Annikkaan lähtemättömän vaikutuksen. Mitään kauniimpaa hän ei ollut koskaan nähnyt. Tuntui, että siinä maisemassa voisi olla loputtomiin.

Ja kaiken sen vihreyden ja kauneuden päässä pilkisti Steindalsbreenin jäätikkö. Tuntui, kuin se olisi jo hyvinkin lähellä, mutta matkaa oli vielä kilometri kaupalla jäljellä. Matka taittui kuitenkin mukavasti tasaisessa maastossa ja kaunista maisemaa ihaillessa.
Aikamme tuossa upeassa viheriössä kuljettuamme, eteemme avautui jälleen uudenlainen maisema ja maasto. Pääsimme hyppelemään vapaana soljuvan veden yli, kivillä hypellen (pieniä puroja kun soljui eripuolilta vuoristoa).
Tämän jälkeen vihreys oli jäänyt selkämme taakse ja edessämme oli kivikkoa ja jälleen pientä nousua tuossa kivikossa.

Jonkin aikaa tätä kivikkoista maastoa askellettuamme, tunsimme kuinka jäätiköltä huokui kylmää ilmaa. Vielä hetki takaperin aurinko oli lämmittänyt kulkuamme ja nyt meidän oli pysähdyttävä ja puettava repuistamme löytyvät pipot ja takit yllemme.
Pysähdyimme siis hetkeksi ja lisäsimme vaatetustamme. Saatuamme lämmintä yllemme, istahdimme vielä kivikkoon ja söimme eväitämme. Katsellen samalla sitä kovin erilaista maisemaa ympärillämme. Jo siinä istuessamme tunsimme tulleemme jonkin suuren äärelle. Jonkin meidän maailmaamme kuulumattoman. Sillä emme koskaan aiemmin olleet nähneet mitään vastaavaa. Saatika tunteneet. Tässä hetkessä kaikki aistimme saivat kokea jotakin ainutlaatuista.

Kun sitten tästä jatkoimme matkaamme kohti jäätikön reunaa, ei Annikkaa pidellyt enään mikään. Jokin kummallinen palo kiihdytti askeleita, jäätikön reunalle oli päästävä ja pian. Sillä jokin täysin erilainen elämys odotti edessämme.
Ja vihdoinkin olimme perillä, siinä se jäätikkö oli edessämme, käsinkosketeltavissa. Korkeutta jäätiköllä oli Annikan pituuden verran, sellaiset 163cm. Jäätikön reunassa kiemurteli erilaisia onkaloita ja vesi virtasi jäätikön alta, kohti pientä  järveä, jonka jäätikön sulamisvesi oli saanut aikaan. Näimme ja kuulimme myös kuinka jäätikkö suli kaiken aikaa. Vesipisaroita tippui jäätiköstä, liittyen nekin puroon, joka jäätiköltä mutkitteli kohti sitä pientä järven tapaista.
Otimme toisistamme muutaman kuvan jäätikön reunalla ja lähdimme askeltamaan takaisin autollemme.

 

Jäätikölle kuljettaessa, matkalla on metallikylttejä, joissa kerrotaan missä ja milloin jäätikön reuna on aiemmin ollut. Nämä kyltit ovat pysäyttävä kokemus siitä, kuinka jäätikkö meidän elinaikanamme on sulanut ja vetäytynyt.
Meille tämä retki oli konkreettinen kosketus siihen, että jotain peruuttamatonta meidän luonnollemme on tapahtumassa. Kuinka paljon se sitten on kiinni meidän tavastamme elää ja kuluttaa tätä ainutlaatuisen kaunista palloamme, jonka kauneus tälläkin retkellämme salpasi hengen ja piti kaikki aistimme valppaina, on vaikea arvioida. Mutta kyllä tällainen kokemus laittaa miettimään asioita ja omia valintoja.

Suosittelemmekin tätä retkeä ihan jokaiselle retkeilystä ja Norjan luonnosta kiinnostuneelle. Tämä kohde on suht' helposti saavutettavissa. Eikä siis tarvitse mitään huippukuntoa. Alun kovat nousut kun jaksaa niin, perille pääsee varmasti.
Reitti on myös hyvin merkitty, mikä Norjassa kokemuksemme mukaan poikkeuksellista, eikä eksymisen vaaraa pitäisi olla.
Ja koska maisema on lumoavan kaunis, ei patikointia kannatakaan tehdä kiireellä, vaan tähän retkeen suosittelemme varaamaan koko päivän (rauhallisesti edeten meillä meni noin  viisi tuntia). Reppuun reippaasti evästä ja ei kun matkaan.

* Parkkipaikalta jäätikön reunalle patikoitavaa tulee noin 7 km ja sama tietysti takaisin.
* Polun varrelta löytyy tupa, jota voi vuokrata. Tuvan pihassa pöytiä evästelyyn ja tulentekopaikka,
   wc sekä laavu. Siinä evästellessä voi ihailla vuoren rinteeltä valuvaa vesiputousta.
* Lähestyttäessä jäätikköä, kannattaa tutustua metallikyltteihin, jotka kertovat siitä, kuinka jäätikkö
   on vuosien saatossa sulanut ja vetäytynyt.
* Jäätiköllä hyvä muistaa turvallisuus ja pysytellä jäätikön reunalla, eikä lähteä esim. kiipeilemään
   jäätikölle.

Ajo-ohjeet Kilpisjärveltä tultaessa, löydät esim. tältä sivustolta ajo-ohjeet .

                                             -Annikka ja Olavi-